
VanillaDesigns goes 2015!
Hyvää alkanutta vuotta 2015! Uskomaton tosiasia havahdutti hereille vuoden alussa – yrittäjän urani yhdeksäs vuosi on juuri alkamassa! Vuosi ei siis voisi alkaa juurikaan paremmin kuin suuren uudistuksen merkeissä. Viimeinkin ollaan tässä vaiheessa, uusilla nettisivuilla käynnistelemässä yritystoimintaa taas uusille urille ja toimintatavoille monien toisiaan seuranneiden erilaisten ajanjaksojen jälkeen.
Tästä vuodesta on hyvä ennakkotuntuma ja sen varalle onkin ladattu paljon haaveita, unelmia ja ennekaikkea paljon uutta ja mielenkiintoista tavoiteltavaa. Ajatella, mikä matka tähän päivään onkaan kuljettu vuodesta 2006, huh! Yhdeksän fyysistä vuotta, mutta valovuosien matka tiedossa ja kokemuksissa. Usein sitä on tullut mietittyä, miten maailmankaikkeudella on ollutkaan kiertoradat kohdallaan, sillä asiat ja asiakkuudet ovat olleet suuri voimavara ja ilon lähde näiden vuosien aikana. Tällä matkalla on saanut kasvaa keltanokasta oikeaan yrittäjyyteen samalla kuitenkin tajuten oma pienuutensa tässä digitaalisen maailman vyöryssä ja laajuudessa. On saanut oppia toisten yrittäjien kanssa työskennellessä hyvin paljon eri alojen ydintoiminnasta ja niiden suunnasta. Matka jatkuu edelleen sen tosiasian edessä, että opittavaa on edelleen paljon. Mutta se tekeekin tästä mielenkiintoista, että haasteita riittää.
VanillaDesigns on elämässä vahvaa murroskautta tekniikoiden muuttuessa ja markkinoinnin digitalisoituessa todella voimakkaalla tahdilla. Mainonnan merkitys on ihan erilainen kuin ennen, ihmisten tavoitettavuus, näkyminen ja tiedon esilletuominen vaatii aivan erilaisia ratkaisuja kuin aikaisemmin. On siis monessa mielessä todellisen uudistumisen aika, aika kuoritua esiin sieltä kaiken vanhan ja totutun alta ja lähteä suurille vesille seilaamaan. Ei voi sanoa muuta kuin että jo oli aikakin! On ollut mahtavaa puuhata yritystoimintaa uudelle alulle ja itsekin innostua tämän digitalisoituvan maailman mahdollisuuksista.
On aika aloittaa tavallaan toista kertaa taas puhtaalta pöydältä omaa toimintaa, sillä äitiysloma on välillä katkaissut yritystoiminnan ja siitä on täytynyt vaan nousta takaisin jaloilleen ja suoraan takaisin liikkuvaan junaan. Sitä se yrittäjän arki on, avomerta ja myrskyä, tyyntä ja auringonpaistetta. Jokainen siinä veneessä seilaava tuntee kyllä ne merimerkit ja karikot. Koskaan ei tiedä mitä seuraava päivä tuo tullessaan, mutta sen olen huomannut että asenne ratkaisee äärettömän paljon. Ympäröiviä olosuhteita harvoin voi muuttaa mieleisekseen, mutta omalla käytöksellään voi hallita sitä miten niihin suhtautuu. Se paljonpuhuttu asenne on yksi ydin, jolla sinne merelle voi suunnata luottavaisin mielin. Kun tietää, että jossain vaiheessa ne aallot nousevat mutta sisällä vallitsee tyyni olo, se laiva kummasti kantaa niiden tyrskyjen yli kohti sitä vatsanpohjassa kutittavaa onnistumisen tunnetta, jonka takia tällä matkalla edelleen ollaan.
Mukava kun olet täällä ja tervetuloa tutustumaan toimintaan. Ehkäpä seuraavalle laivamatkalle hypätään jo yhdessä kohti seikkailujen merta.
Smooth sea never made a skilled sailor