Blogi

Hymyile, olet verkossa.

Tänäänkin sadat silmäparit saattavat etsiytyä nettisivuillesi, arvioida yrityksesi kiinnostavuuden niiden perusteella ja muodostaa mielikuvansa hyvin lyhyen tuttavuuden kautta. Verkossa kuka tahansa voi leikkiä paparazzia, eikä edes kovin salaa. Mielikuva, joka yrityksestäsi napataan syntyy sekunneissa, onko ilmeesi siis kunnossa? Hyvin monella se ei aina ole.

Nykymaailmassa tavoitettavuus on vähän kuin lauma kuvaajia, jotka pyytävät poseeraamaan joka suuntaan yhtä aikaa. On mahdotonta onnistua jokaisessa kuvassa, jos ympärillä on kymmeniä kameroita joihin täytyisi katsoa yhtäaikaa. Siksipä verkkonäkyvyydessä voisi ajatella käyttävänsä tätä yksinkertaista ohjenuoraa apunaan, hymyile yhteen suuntaan kerrallaan.

Some-maailma on tullut mullistamaan tiedonkulkua ja se toimiikin uskomattoman tehokkaalla tavalla. VanillaDesigns joutui myös tähän mobilisoituvan maailman keskipisteeseen, yhtäkkisen mullistuksen keskelle yrittäjän hoitovapaiden loputtua. Maailma josta lomille lähdettiin ei ollutkaan enää sama, murrosvuodet olivat ravistelleet koko verkkokulttuuria ja joka suunnalta tulvi eteen uutta twitteri-tiliä, Instagarmia, Facebookia, LinkedInia, Pinterestia ja vaikka sun minkälaista maailmaa, joissa saa kyllä yritykselleen näkyvyyttä mutta joka vaatii myös käyttäjältään aktiivisuutta.

Runsaus saattaa helposti tuntua uuvuttavalta. Jos kaikkien sosiaalisen median luomien mahdollisuuksien maailma alkaa tuntua yhtäkkisesti liian laajalta, voi sen aloittaa onneksi myös taustatarkkailijan roolilla seurailemalla muiden julkaisuja. Kun keskittyy ensin oman perustoiminnan kannalta oleellisimman tiedon tarjoamiseen, eli tarjoaa sille yhdelle kameralle sen parhaimman hymynsä, pääsee vähitellen käsiksi siihen mihin suuntaan kannattaisi tiedonjakamista laajentaa. Onko yrityksen toimiala sellainen, josta syntyy paljon kuvamateriaalia yleisölle jaettavaksi jolloin instagram voisi olla yksi vaihtoehto vai onko se tiukan bisneshenkinen aineetonta tietoa jakava jolloin taas twitterin kautta tietoiskutyyppinen kontaktointi voisi olla toimivin ratkaisu?

Hyvin monesti pienyrittäjät kavahtavat näitä liian monia tiedotuskanavia ja haluavat pysytellä turvallisella alueella, jonka kokevat hallitsevansa. Pienissä määrin voisi olla myös hyvä kokeilla asettautumista uudenlaiseen valokeilaan. Sosiaalinen media saattaa tarjota arvaamattoman hyödyn ja lumipalloefektin tiedon jakamiselle ja tarjoamiselle. Jos se tuntuu vieraalta, voi aina aloittaa seuraamalla kiinnostavia kanavia ja ottaa oppia siitä kuinka muut näitä kanavia hyödyntävät. Useasti se oma tie rakentuu parhaiten kokeilemalla ja seuraamalla muiden onnistujien esimerkkiä. Lopulta kyse on kuitenkin vain netistä, jossa mitään oikeasti katastrofaalista ei voi tapahtua. Paitsi se, että ilmeesi saattaa kokea uudistuksen ja nopean kasvojenkohotuksen hyvinkin pienillä muutoksilla.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista Required fields are marked *