Blogi
30685557_m

Opiskelua, yrittämistä ja ajanhallintaa

Joskus muinoin, vuosia sitten termi ajanhallinta tarkoitti jonkin tietyn yksittäisen kellonajan hallintaa. Miten ehtii ajoissa sovittuun tapaamiseen, työpäivän jälkeen salille tai katsomaan lempisarjaansa televisiosta. Voi niitä vuosia – aikaa tuntui silloin olevan niin paljon kuin sitä vain jaksoi käyttää ja yrittäjän työpäivää pystyi jatkamaan vaikka yökolmeen, koska aamulla sai nukkua kymmeneen ja rakentaa oman ajanhallintansa aivan päivän fiiliksen mukaan. Silloin puhe ruuhkavuosista tuntui vähän liioitellulta, miten ne tulevat vuodet muka niin haastavia olisivat, onhan sitä kiirettä nähty läheltä koko työelämässä olon ajan. Vähänpä sitä silloin tiesi, eikä puolia edes arvannut.

Elämällä on taipumusta tosiaan vuosien vieriessä hiukan myös monimutkaistua ja noita aikoja voi vain muistella hienoisen epäuskon vallassa. Nykyroolissa yrittäjänä, opiskelijana, äitinä ja vaimona onkin jo hiukan eritavalla hallitsemista ajankäytön kanssa. Rooleja olisi vielä muitakin, ystävä, tytär, koiranomistaja. Saliharrastaja, spinning-addikti, elämän nautiskelija. Miten ihmeessä löydetään tasapaino ja aika kaikelle sille, mitä haluaisi päiviinsä sisällyttää?

Lähtökohtaisesti tärkeintä on olla aina läsnä siellä missä on. Keskittyminen on paras lähtökohta ajanhallintaan. Muuten ei ole koskaan oikein missään tarpeeksi läsnä ja kaikki aika lipuu ohi haihattelemalla seuraavaa askelta. Tulos on usein myös sen mukainen. On hyvä oppia hyväksymään ensin se tosiasia, että elämällä on taipumus pyrkiä kaaokseen. Täydellisyyttä ei ole, eikä sitä saa haltuunsa kukaan. Maitolasilla kaksivuotiaan kädessä on taipumus ja halu kaatua, nettiyhteydellä on halu katketa, autonovella on kiireisenä aamuna taipumus jäätyä kiinni ja koulutehtävät sisältävällä muistitikulla halu joutua pesukoneeseen. Elämä pyrkii lyömään kapuloita eteen ja niiden yli on vain pompittava, ärsyyntymättä ja keskittyen ettei kaadu naamalleen ensimmäiseen vastoinkäymiseen.

Olen loppusuoralla viimeistelemässä ammattikorkeakoulututkintoani ja tämä sivusto on osa valmistuvaa opinnäytetyötäni. Teen tutkimusta yrityksen visuaalisen ilmeen hallinnasta sisällönhallintajärjestelmän avulla ja VanillaDesigns oli itsestäänselvä valinta opintojeni päätepisteeksi. Oma pieni yritykseni, on ollut kantava voimani läpi vuosien. Se mitä kaikkea nämä huikeat vuodet läpi äitiysloman, opintojen, työelämän ja hoitovapaan ovat tuoneetkaan on jotain niin käsittämättömän suurta, opettavaista ja haastavaa, että sitä kelpaa muistella vielä vuosienkin päästä miten sen kaiken onkin saanut toimimaan ja rullaamaan eteenpäin. Jollain  kaaoottisella tavalla elämän jokainen osa-alue on kuitenkin tukenut toisiaan ja tuonut näkemystä viedä asioita eteenpäin. Ilman yhtä tekijää ei olisi kokonaisuutta. Välillä on ollut se kuuluisa Hanskat tiskiin-olokin, mutta lopulta sekin on kääntynyt vain entistä suuremmaksi taistelutahdoksi. Periksi ei anneta. Näiden kokemusten kautta on avautunut aivan uudenlainen näköalapaikka. On joutunut elämään kellokorttielämää ilman työnantajaa ja pistämään itsensä sellaiseen järjestykseen kaaokseen taipuvaisen elämän keskellä, että valmistumisen jälkeen on varmaa vain se että kaikki on takuulla helpompaa.

Kohti valmista muotoilijan tutkintoa, kevättä ja valoa siis mennään kovalla tohinalla. Opiskelijan vapaapäivä on yrittäjän työpäivä, äidin työpäivä on yrittäjän vapaapäivä,  kaikki tasapainoilevat keskenään ja lyövät sulassa sovussa kättä yksimielisen ajatuksen vallitessa – oppiminen ei koskaan lopu. Maailma on täynnä mielenkiintoisia asioita ja lopulta myöskin sitä aikaa. Matkan varrella sen sitten kuitenkin huomaa, että lopulta löytyy aina aikaa asioille, jotka oikeasti kokee itselleen todella tärkeiksi.

En ole olosuhteiden, vaan valintojeni luoma.


Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista Required fields are marked *